Kylätoiminta-avustusten haku on käynnistynyt!
Julkaistu 5.5.2025 Muokattu 5.5.2025Suomussalmen kunta tukee kylien toimintaa kylätoiminta-avustuksin ja nyt on aika hakea vuoden 2025 avustusta.

Suomussalmen kunta tukee kylien toimintaa kylätoiminta-avustuksin ja on varannut avustuksiin tänä vuonna 6 200 euroa. Kyläyhdistykset voivat anoa avustusta vapaamuotoisella hakemuksella. Kylätoiminta-avustusta voidaan myöntää esimerkiksi kylätapahtumiin, yhteisten tilojen ylläpitoon ja materiaalikuluihin. Kylätoiminta-avustuksen ideana on kylillä tapahtuvan yhteisen toiminnan tukeminen.
Hakemuksissa kyläyhdistyksiä pyydetään edellisen vuoden tilinpäätöstietojen lisäksi esittelemään vuoden 2025 toimintasuunnitelmat ja varsin monella Suomussalmen kylällä tapahtuu erityisesti kesäisin.
Kunta tiedottaa mahdollisuuksien mukaan kylien tulevista tapahtumista ja kyläyhdistykset voivat markkinoida tapahtumiaan maksutta kunnan infotelevisioissa. Tiedot kylien tapahtumista voi tarkistaa lisäksi kyläyhdistysten nettisivuilta, sosiaalisen median kanavista ja Tapahtumien Kainuun ilmoituksista.