Varhaiskasvatus ja koulutus

Ruukinkankaan ja Karhulanvaaran koulun järjestyssäännöt

RUUKINKANKAAN JA KARHULANVAARAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT


Nämä järjestyssäännöt on laadittu yhdessä oppilaiden, koulun henkilökunnan ja vanhempien kanssa.


1. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMINEN


Järjestyssäännöillä edistetään koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Järjestyssäännöt ohjaavat kaikkea koulutusta koskevan lainsäädännön nojalla järjestettyä koulujen työsuunnitelman mukaista opetusta ja siihen liittyvää toimintaa, sisältäen myös esiopetuksen, lisäopetuksen ja valmistavan opetuksen.


Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet ovat voimassa sen ajan, jolloin oppilas osallistuu opetussuunnitelman tai opetuksen järjestäjän hyväksymän muun suunnitelman mukaiseen opetukseen tai toimintaan. Järjestyssäännöt ovat voimassa oppilaan ollessa koulussa tai osallistuessa koulun toimintaan koulun ulkopuolella. Järjestyssääntöjä on noudatettava myös luokkaretkillä, leirikouluissa ja työssäoppimisjaksoilla. Järjestyssäännöt eivät koske oppilaan oleskelua koulun alueella muuna aikana, eivätkä koulumatkoja. Koulun tiloissa ja alueilla voi olla muuna aikana voimassa muita sääntöjä ja määräyksiä, joita koulun tiloissa ja alueella oleskelevien tulee noudattaa.


Kouluaikaan sisältyy lukujärjestyksen mukainen koulupäivä, kouluruokailu, välitunnit sekä koulun järjestämät retket, leirikoulut, liikuntapäivät, juhlat ja muut tilaisuudet sekä välitunnin mittainen 15 minuutin aika ennen ja jälkeen lukujärjestyksen mukaisen koulupäivän. Järjestyssäännöt ovat voimassa koulun käytössä olevilla alueilla 20 minuuttia ennen lukujärjestyksen mukaista opetusta ja 20 minuuttia koulupäivän päättymisen jälkeen.


Koulualueena pidetään koulurakennuksia ja piha-alueita sekä muita tiloja ja paikkoja, joissa opetusta annetaan. Järjestyssääntöjen liitteenä on kartta koulun alueesta.


2. OPPILAAN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET


Oppilaan oikeudet


• Minulla on oikeus maksuttomaan perusopetukseen, yhdenvertaiseen ja tasa-arvoiseen kohteluun, henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen sekä oikeus yksityiselämän suojaan.
• Huolehdin siitä, että koulussamme kaikki oppilaat ovat tasavertaisia ja tasa-arvoisia.
• Minulla on oikeus osallistua koulun toimintaan ja kehittämiseen ja ilmaista mielipiteeni.
• Minulla on oikeus saada opetusta kaikkina koulun työpäivinä.
• Minulla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön/osallistua turvallisesti opetukseen.
• Minulla on oikeus opiskeluhuoltoon ja oppimisen tukeen.
• Minulla on oikeus erikseen lainsäädännössä määriteltyihin etuuksiin ja palveluihin (esim. maksuton ateria ja kouluterveydenhuolto).
• Minulla on oikeus opetukseen osallistumisen edellyttämiin tulkitsemis- ja avustajapalveluihin ja apuvälineisiin.
• Minulla on oikeus maksuttomaan tapaturman hoitoon.
• Minulla on oikeus edellytysten täyttyessä koulukuljetukseen.


Oppilaan velvollisuudet


• Minulla on velvollisuus osallistua lukujärjestyksen mukaiseen opetukseen.
• Minulla on velvollisuus suorittaa tehtäväni huolellisesti kouluajalla ja kotitehtävät vapaa-ajalla.
• Minä toimin oma ja toisten turvallisuus huomioiden ja opettajan ohjeita noudattaen.
• Jokainen henkilöstön jäsen ja oppilas käyttäytyy ystävällisesti, reilusti ja toisia kunnioittavasti kaikkia koulun oppilaita ja koulun henkilöstöä kohtaan.
• Otan toiset huomioon, käyttää asiallista kieltä ja noudattaa hyviä tapoja sekä antaa muille opiskelu- ja työskentelyrauhan
• Koulussamme kukaan ei kiusaa tai syrji toisia. Jos sinua kiusataan tai huomaat kiusaamista, kerro siitä aikuiselle koulussa. Aikuinen voi olla opettaja, koulunkäynninohjaaja, kuraattori, rehtori tai muu koulun aikuinen.
• Minulla on velvollisuus osallistua opetukseen, ellei minulle ole myönnetty lupaa poissaoloon.
• Huoltajani ilmoittaa poissaolostani viipymättä koululle.
• Muihin kuin sairaudesta aiheutuviin poissaoloihin huoltajani pyytää luvan etukäteen joko puhelimitse tai kirjallisesti luokanvalvojalta / opettajalta. Hyväksyttävästä syystä opettaja voi antaa luvan 1-3 päivän, rehtori enintään kuukauden poissaoloon. Huolehdin, että teen poissaoloni aikana tulleet koulu- ja kotitehtävät.
• Luvaton poissaoloni ilmoitetaan huoltajille.


3. TURVALLISUUS, VIIHTYVYYS JA OPISKELUN ESTEETÖN SUJUMINEN


Opiskelu


• Noudatan hyviä käytöstapoja, otan muut huomioon ja noudatan annettuja ohjeita. En kiroile.
• En kiusaa enkä hyväksy kiusaamista. En loukkaa toisia sanoillani ja teoillani. Kunnioitan fyysistä koskemattomuutta.
• Olen paikalla oppitunnin alkaessa tarvittavat kouluvälineet mukanani.
• Osallistun työskentelyyn aktiivisesti opettajan ohjeiden mukaan ja annan työrauhan myös muille.
• Merkitsen käyttämäni lähteet asian mukaisesti näkyviin, enkä kopioi toisten töitä (tekstit, kuvat, äänitteet ym.).
• Pukeudun asiallisesti ja kullekin oppitunnille tarkoituksenmukaisesti turvallisuus ja hygieniasyyt huomioon ottaen.
• Pukeudun välitunnille säänmukaisesti.
• Jätän ulkovaatteet ja -jalkineet niille osoitettuun paikkaan naulakkoon tai oppilaskaappiin.
• En juokse sisätiloissa.


Ruokailu


• Pesen käteni ennen ruokailua.
• Ruokailen ryhmälleni varatulla ajalla ja en jää oleskelemaan ruokalaan.
• Otan ruokaa itselleni sopivan annoksen mahdollisia rajoituksia noudattaen.
• Käyttäydyn aterioidessani rauhallisesti ja hyviä pöytätapoja noudattaen.
• Noudatan henkilökunnan antamia ohjeita.
• Syötyäni huolehdin, että paikkani jää siistiksi. Kiitän ruuasta.
• Palautan astiat oikeille paikoilleen. Mahdolliset ruuantähteet vien niille varattuun astiaan.
• En käytä puhelinta ruokalassa.


Oleskelu ja liikkuminen


• Vietän välitunnit ohjeiden mukaan niille varatuilla alueilla.
• En poistu välituntialueelta koulupäivän aikana ilman perusteltua syytä ja koulun henkilökunnan lupaa.
• En kiipeile puissa ja pelikenttien rakenteissa (esim. maalit, korit).
• En heittele lumipalloja, kiviä, marjoja tai käpyjä.
• Ongelmatilanteissa käännyn välituntivalvojan puoleen.
• Tapaturmista ilmoitan välittömästi välituntivalvojalle.
• Noudatan liikuntavälineiden turvallisuus- ja käyttöohjeita.
• Käyttäydyn käytävillä asiallisesti. Liikun kävellen ja puhun normaalilla äänenvoimakkuudella. En kiipeile portaiden kaiteissa.
• En oleskele vessassa tarpeettomasti. Huolehdin, että vessa jää siistiin kuntoon pois lähtiessäni.


Siisteydestä ja ympäristöstä huolehtiminen


• Pidämme yhdessä koulun siistinä. Jätän oppitunnin jälkeen paikkani siistiksi.
• Pidän lattiat ja piha-alueet siistinä. Laitan roskat roskikseen.
• Kunnioitan omaa, toisen ja yhteistä omaisuutta. Pidän hyvää huolta koulutarvikkeista, kuten oppikirjoista.
• Huolehdin, että vaatteissani ja tavaroissani on minun nimeni. En jätä omia koulutarvikkeitani (esim. talviliikuntavälineet) tarpeettomasti koululle.
• Olen velvollinen korvaamaan tahallisesti aiheuttamani vahingon.
• Olen velvollinen epäjärjestykseen saattamani koulun omaisuuden puhdistamisesta tai järjestämisestä.


Turvallisuus


• Ilmoitan turvallisuuteen liittyvistä vioista tai puutteista koulun henkilökuntaan kuuluvalle aikuiselle.
• Turvallisuussyistä säilytän mopot, mönkijät, pyörät ja potkulaudat niille varatuilla paikoilla.
• Säilytän suksia ja muita liikuntavälineitä niille osoitetuilla paikoilla.
• Noudatan liikennesääntöjä koulumatkojen aikana.
• Mikäli minulle kuuluu koulukuljetus, noudatan siitä annettuja ohjeita.
• Tiedostan, että koulun alueella on kameravalvonta.


Puhelimen ja muiden mobiililaitteiden käyttö ja säilyttäminen koulupäivän aikana


• En käytä puhelinta tai muita mobiililaitteita (mm. tablettitietokone tai älykello) oppituntien tai muun opetussuunnitelman mukaisen opetuksen aikana lukuun ottamatta niiden käyttöä opettajan luvalla oppimistarkoitukseen taikka rehtorin tai opettajan luvalla henkilökohtaiseen terveydenhoitoon taikka perusopetuslain 31§:ssä tarkoitettuna apuvälineenä.
Alakoulussa puhelimen ja muiden mobiililaitteiden käyttö on kielletty koko koulupäivän ajan ja aina kun järjestyssäännöt ovat voimassa.
• Puhelinta ja muuta mobiililaitetta saa opettajan tai rehtorin luvalla käyttää, jos oppilaalla on kiireellinen tarve oppitunnin aikana olla yhteydessä huoltajaan esimerkiksi oppilaan sairastumisen vuoksi. Oppilaalla on aina oikeus ilman koulun henkilöstön lupaa hätätilanteessa soittaa hätänumeroon.
• Alakoulussa puhelimet ja muut mobiililaitteet säilytetään koko koulupäivän ajan äänettömällä tai suljettuna laukussa.
• Puhelimet ja muut mobiililaitteet säilytetään yläkoulussa oppitunnin aikana luokan kännykkäparkissa. Laitteet pidetään häiriöttömässä (ei ääntä tai värinää) tilassa.


Välitunnit ja muu opetukseton aika:


• Alakoulussa puhelin tai muu mobiililaite säilytetään laukussa koko koulupäivän ajan.
• Yläkoulussa puhelin tai muu mobiililaite säilytetään oppitunnin aikana kännykkäparkissa. Välitunneilla kännykkää saa käyttää.
• Ruokailussa, juhlissa tai muissa tilaisuuksissa puhelimen käyttö on kielletty, ellei siihen anneta erikseen lupaa.
• Puhelinta tai muuta mobiililaitetta ei saa käyttää toisen henkilön kuvaamiseen tai videoimiseen ilman opettajan ja kuvattavan henkilön lupaa.
• Kouluun tuodut puhelimet tai mobiililaitteet ovat oppilaan omalla vastuulla.


Energiajuomat, virvoitusjuomat, makeiset ja muut herkut


• Eväitä saa syödä opettajan luvalla opettajan kertomana aikana ja opettajan osoittamassa paikassa.
• Purukumia ei saa syödä oppitunnilla.
• Kouluun ei tuoda energiajuomia, limsoja, karkkeja, suklaata tai sipsejä. Opettaja voi antaa luvan tuoda herkkuja kouluun esim. teemapäivänä.


Päihteet ja vaaralliset esineet


Tupakkatuotteiden, sähkösavukkeiden, alkoholin ja huumeiden hallussapito ja käyttö on kielletty koulunalueella ja koulun järjestämillä retkillä kaikkina vuorokauden aikoina. Tupakan, tupakkatuotteiden ja päihteiden myynti ja välittäminen on kielletty.


Vaarallisten tai omaisuuden vahingoittamiseen tarkoitettujen esineiden (mm. veitset, ampuma-aseet, voimakkaat laserosoittimet, tulentekovälineet) tai aineiden tuominen kouluun on kielletty.


Kurinpito


Ongelmatilanteissa käydään kasvatuskeskustelu. Tarvittaessa keskusteluun pyydetään mukaan huoltajat. Vakavista rikkeistä voidaan määrätä enintään kahdeksi tunniksi jälki-istuntoon tai antaa kirjallinen varoitus. Jos edelleen epäasiallinen käyttäytyminen jatkuu, oppilas voidaan erottaa koulusta enintään kolmeksi kuukaudeksi. Kurinpidollisissa toimenpiteissä otetaan yhteys huoltajiin. Tarvittaessa tehdään lastensuojeluilmoitus.


Opettajalla ja rehtorilla on oikeus tarkastaa perustellusta syystä oppilaan tavarat. Rehtorilla tai opettajalla on oikeus työpäivän aikana ottaa haltuunsa oppilaalta häiritsevät tai vaaralliset esineet ja aineet.


Rehtorilla tai opettajalla on velvollisuus ilmoittaa tietoonsa tulleesta koulussa tai koulumatkalla tapahtuneesta häirinnästä, kiusaamisesta tai väkivallasta niihin syyllistyneen ja niiden kohteena olevan oppilaan huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle.
• Suositusten noudattamatta jättämisestä voidaan keskustella oppilaan kanssa ja olla yhteydessä huoltajaan.
• Jos oppilas käyttäytyy epäasiallisesti, hänet voidaan määrätä kasvatuskeskusteluun. Mikäli epäasiallinen käyttäytyminen jatkuu keskustelun jälkeen tai se on vakavampaa, voidaan oppilas määrätä jälki-istuntoon. Mikäli tämänkään jälkeen käytös ei muutu tai se on vakavaa, voidaan oppilaalle antaa kirjallinen varoitus. Oppilas voidaan myös erottaa määräaikaisesti, mikäli oppilaan käytös on erittäin vakavaa.
• Jos oppilas häiritsee opetusta tai koulun muuta tilaisuutta, hänet voidaan määrätä poistumaan tilasta. Jos häirintä on kohtuutonta tai oppilas uhkaa toisten turvallisuutta, voidaan hänen opetuksensa evätä jäljellä olevan sekä seuraavan työpäivän ajaksi.
• Kielletty esine tai aine tai sellainen esine tai aine, jolla oppilas häiritsee opetusta tai oppimista, voidaan ottaa haltuun tai tarkastaa oppilaan tavarat, oppilaan hallinnassa olevat koulun säilytystilat ja päällisin puolin hänen vaatteensa, sellaisen kielletyn esineen tai aineen haltuun ottamiseksi, jolla voidaan vaarantaa omaa tai toisen turvallisuutta, jos tällaisen esineen tai aineen hallussa pito on ilmeistä ja oppilas pyynnöstä huolimatta kieltäytyy niitä luovuttamasta tai ei luotettavasti osoita, ettei hänen hallussaan niitä ole.
• Kotitehtävien laiminlyönnistä voi seurata tehtävien teettäminen työpäivän jälkeen.
• Oppilas voidaan määrätä puhdistamaan tai uudelleen järjestämään hänen tahallaan tai huolimattomuuttaan likaaman tai epäjärjestykseen saattaman koulun omaisuuden (siivousvelvoite).


4. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN SEURANTA JA TARKASTAMINEN


Järjestyssäännöt käsitellään vuosittain oppilaiden kanssa luokanopettajan/-valvojan johdolla.


Nämä järjestyssäännöt on laadittu yhdessä koulun henkilöstön, oppilaiden ja huoltajien kanssa. Koko koulun henkilöstö ja oppilaat sitoutuvat noudattamaan näitä järjestyssääntöjä ja edistämään yhdessä turvallista ja viihtyisää koulupäivää. Huoltajat tukevat koulun oppilaiden koulun järjestyssääntöjen noudattamista ja turvallista ja viihtyisää koulupäivää.


Nämä järjestyssäännöt ovat voimassa _____ / _____.20_____ alkaen. Järjestyssäännöt ovat nähtävissä koulun kotisivuilla sekä Wilmassa Järjestyssäännöt käsitellään oppilaiden kanssa lukuvuosittain ja niistä tiedotetaan huoltajia. Järjestyssäännöt tarkistetaan säännöllisesti.