Kulttuuriavustukset
Suomussalmen kunnan kulttuurin kohdeavustuksilla tuetaan kuntalaisten itse järjestämää kulttuuri- ja taidetarjontaa.
Kulttuuriavustukset
Suomussalmen kunnan kulttuurin kohdeavustuksilla tuetaan kuntalaisten itse järjestämää kulttuuri- ja taidetarjontaa. Sivistyslautakunta myöntää kulttuurin kohdeavustukset kerran vuodessa kulttuuritoiminnan harjoittamiseen, esimerkiksi erilaisten tapahtumien järjestämiseen. Kohdeavustukset myönnetään pääsääntöisesti avustuksen myöntämisvuonna tapahtuvaan toimintaan. Avustusta ei myönnetä, mikäli jokin muu kunnan toimielin tukee hanketta.
Ehdot ja kriteerit
Avustuksen myöntämisen yleisenä edellytyksenä on, että avustusta voidaan pitää sen käyttötarkoituksen toteuttamisen kannalta tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Avustusta voivat saada suomussalmelaiset yksityishenkilöt ja Suomussalmelle rekisteröidyt yhdistykset. Avustusta voidaan myöntää myös ulkopaikkakuntalaisille toimijoille, mikäli avustuksella tuettava toiminta kohdistuu Suomussalmelle, tai siitä on muuta merkittävää hyötyä kunnalle.
Toimintaohje
Kulttuurin kohdeavustukset tulevat haettaviksi kerran vuodessa, helmi-maaliskuun aikoihin. Haun avautumisesta tiedotetaan paikallislehdessä ja kunnan verkkosivuilla. Hakijaa pyydetään perehtymään kohdeavustussääntöihin ennen hakemuksen tekoa. Avustusta saaneista hankkeista on tehtävä selvitys kalenterivuoden loppuun mennessä.
Maksullisuuden tiedot
Palvelu on ilmainen.