• Julkaistu 3.12.2025 Poimintoja kunnanhallituksen kokouksesta 2.12.2025 Suomussalmen kunnanhallitus käsitteli useita valtuuston hyväksyttäväksi meneviä asioita, kuten lähivuosien sijoitussuunnitelman ja ensi vuoden talousarvion. Kunta myös lopettaa osallistumisensa asutuksen muistomerkin valmistelua varten asetetun työryhmän toimintaan.
  • Julkaistu 3.12.2025 Sankarivainaja Einari Härkönen kotiseudun sankarihautaan Sankarivainaja, 5.7.1944 kaatunut, sotamies Eeli Einari Härkönen siunattiin sotilaallisin kunnianosoituksin Suomussalmella sunnuntaina 30.11.2025. Siunaamisen jälkeen arkku laskettiin hautaan sankarihautausmaalle. Tilaisuudesta enemmän artikkelissa.
  • Julkaistu 19.11.2025 Kunnanhallituksen päätöksiä 18.11.2025  Kunnanhallituksen asialistalla olivat mm. uusi autojen latauspaikka keskustaan, nuorisovaltuuston kokoonpanon vahvistaminen, kolme vanhus- ja vammaisneuvoston aloitetta ja muutoksia työllistämisen kuntalisään. 
  • Kuvituskuva, viininpunaisella pohjalla valkoisella teksti Liikuntateko 2025, tekstin alla pieniä hyppiviä piirroshahmoja.
    Julkaistu 12.11.2025 Ehdota vuoden 2025 Suomussalmen liikuntatekoa! Vuosittain pidettävässä Kainuun urheilugaalassa jaetaan myös kuntakohtaiset Vuoden liikuntateko -tunnustukset. On jälleen aika tehdä ehdotuksia suomussalmelaisesta tunnustuksen saavasta henkilöstä, porukasta, seurasta ja jaostosta, joka juuri tänä vuonna olisi tunnustuksen arvoinen. Nettilomake ehdotusten tekoa varten on auki 12.–30.11.2025.
  • Julkaistu 11.11.2025 Valtuuston päätöksiä 10.11.2025 Suomussalmen valtuusto ei muuttanut tulovero- tai kiinteistöveroprosentteja ensi vuodelle. Muita kokousasioita oli mm. eron myöntäminen luottamustehtävistä. Lue lisää uutisesta!
  • Julkaistu 11.11.2025 Joulukortteja ikääntyneille kerätään jälleen Siskot ja Simot ry järjestää yhteistyökumppaneineen Joulupostia ikäihmisille -kampanjan, jossa kerätään joulukortteja kotihoidon ja asumispalvelujen ikääntyneille asiakkaille. Suomussalmella kortteja voi tuoda kirjastolle, kirjastoautolle ja kylpylälle 12.–28.11.2025.
  • Julkaistu 7.11.2025 Teknisillä palveluilla avoinna laitosmiehen paikka Suomussalmen kunnan tekniset palvelut hakee laitosmiestä vakituiseen työsuhteeseen.
  • Julkaistu 6.11.2025 Siivouspalveluilla toimitilahuoltajan oppisopimuspaikka avoinna Suomussalmen kunnan tekniset palvelut hakee kunnan siivouspalveluihin alasta kiinnostunutta toimitilahuoltajaa oppisopimuksella. Infotilaisuus ma 17.11.2025 klo 12.
  • Samat perusttiedot kuin tekstissä, Tieyhdistyksen logo.
    Julkaistu 4.11.2025 Yksityistieinfo Suomussalmella 12.11.2025 LINKKI SUORAAN TEAMS KOKOUKSEEN UUTISESSA! Suomen Tieyhdistys ry ja Suomussalmen kunta järjestävät yksityistieinfon yksityisteiden osakkaille ja vastuuhenkilöille keskiviikkona 12.11.2025 alkaen kello 17.00. Lue lisää uutisesta!
  • Lämpölaitos ulkoa kesällä kuvattuna, etualalla asvalttia ja pari autoa.
    Julkaistu 31.10.2025 Suomussalmen Energialle haetaan toimitusjohtajaa Suomussalmen kunnan omistama lämpöyhtiö Suomussalmen Energia Oy etsii soveltavan korkeakoulututkinnon omaavaa toimitusjohtajaa. Haku päättyy 14.11.2025.