Julkaisut

Moottorikelkkailuun kuntakohtainen tai maakunnallinen uralupa

Julkaistu 27.1.2025 Muokattu 27.1.2025
Lumista metsää taustalla, etualalla kaksi moottorikelkkaa.

Jokaisen Kainuun kuntien tai koko maakunnan alueella moottorikelkkaurilla kelkkailevien on ostettava uralupa Kajaanin kaupungin verkkokaupasta osoitteessa https://verkkokauppa.kajaani.fi/tuote-osasto/kainuun-uraluvat. Verkkokauppa on avautunut 27.1.2025.  

Samasta paikasta ostetaan siis sekä maakunta- että kuntakohtaiset luvat. Yhteisluvalla on mahdollista kelkkailla sujuvasti koko maakunnan alueella. 

Metsähallitukselta sai aiemmin kotikuntaan maksuttoman uraluvan, mutta uudistuksen myötä Kainuussa uraluvat ovat jatkossa kaikille maksullisia. 

Valtion mailla sijaitsevat moottorikelkkaurat Hyrynsalmella, Sotkamossa, Ristijärvellä, Puolangalla, Kajaanissa, Kuhmossa, Paltamossa ja Suomussalmella ovat siirtyneet kuntien ylläpitoon, eikä Metsähallituksen uralupaa enää vaadita.  

Alkukaudesta ostetulla Metsähallituksen uraluvalla saa kuitenkin kelkkailla kuluvan talvikauden ajan.  

Maakunnallisen uralupa on valmisteltu Euroopan aluekehitysrahaston, Kajaanin ammattikorkeakoulun ja Kainuun kuntien rahoittamassa Kelkka Kainuu -hankkeessa. 

Muutoksen tavoitteena on yksinkertaistaa lupamyyntiä ja parantaa moottorikelkkaurien ylläpitoa.  

Helmikuun toisena viikonloppuna 7.–9.2.2025 järjestetään kokeiluviikonloppu, jolloin Kainuun kelkkaurille ei tarvitse ostaa uralupaa. 

 

Arkistokuva Hannu Huttu / Suomussalmen kunta.

Jaa sivu: